Eilen lauantaina oli kauan odottamani
päivä. Pääsin viettämään lauantai-iltaa lapsuuden- ja
nuoruudenkavereideni kanssa. Paikalla oli ystäviä, joita näkee
kerran pari vuodessa. Useilla meillä on eri elämäntilanne, minulla
ainoastaan lapsi, työt ja harrastukset erilaisia. Mutta silti niin
paljon yhteistä juteltavaa ja muistelmia menneistä. Ei todellakaan
tuntunut, että viime tapaamisesta taitanee olla reilu puoli vuotta.
Juttua riitti. Oli aivan mahtavaa, että miltein kaikki pääsivät
paikalle.
Koko viikon olimme Murusen kanssa hyvin
tiiviisti yhdessä, kahdestaan, koska mieheni oli pelireissulla.
Olikin aika sokki yhtäkkiä lähteä ilman lasta ja olla yökin
poissa kotoa. Mutta niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, niin
alku järkytyksen jälkeen se tuntui aika kivalta. Ja plussaa oli
se, ettei kenelläkään muulla ystävistäni ole lapsia, koska
muutoin keskustelut helposti siirtyvät illan mittaan synnytykseen ja
nukkumisiin ja kakan väreihin. :D Eikä niissäkään keskusteluissa
mitään vikaa ole, puhun niistä hyvin mieluusti äitikavereideni
kanssa. Mutta välillä tekee ihan hyvää hypätä pois äitiroolista
ja olla vaan ystävä ystäville. Usein sanonkin, että nyt kun
ollaan viihteellä, niin multa ei tarvi kysellä lapsiperhearjesta,
vaan mielummin vaikka kysellä viimeisistä ostoslöydöistä
(löydöistä itselleni ei lapselleni) tai treenikuulumisia.
Lauantaina vein Murusen jo aamusta
mammalle ja lähdin salille. Salin jälkeen rauhassa kotiin
pakkailemaan ja auton nokka kohti Kotkaa. Kotkassa vietimme iltaa
tyttöjen kanssa yhden heistä luonaan. Meidän upeat kokit loihtivat
meille pihvit ja bataattiranskalaiset vuohenjuustosalaatteineen ja
jälkkäreinä vanilijapannacotat. Nam ja nam! Oli ihana syödä
rauhassa! Sekin harvinaista minulle. Muut kanssasisareni eivät vielä
osaa arvostaa rauhassa syömistä, mutta veikkaan lähivuosina
oppivan sen jalon taidon. ;D Herkuttelujen lomassa pelailimme Aliasta
ja kilpailuhenkisenähän minun oli pakko viedä voitto meidän
tiimiin. Iltaa lähdimme jatkamaan yökerhoon, mutta kauhukseni oli
todettava, ettei se tällä kertaa ollut ihan mun juttu. Alkoi väsy
painaa ihan tolkuttomasti. Siinä huomasi hyvin eron muihin, kuka on
äiti ja kuka ei. Muussa tätä eriäväisyyttä ei juuri näkynyt.
Aamusta lähdin köröttelemään lumituiskussa kotiin ja hakemaan
Murusta mammalta. Täytyy myöntää, että olihan mulla ikävä. Nyt
taas kotona ja valmiina alkavaan viikkoon.
Kiitos tyttösille viikonlopusta,
teitte todella vaihtelua mun normiviikonloppuihin. Oli ihana tavata
tärkeitä ihmisiä. Jokaisella heillä on ollut suuri merkitys
elämässäni. Miettikääpä tekin lukijat, kuinka arvokkaita
ystäviä teillä on!
Sunnuntai-illan jatkoja! :)
-Henni
0 kommenttia:
Lähetä kommentti