sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Harvinainen helmikuinen viikonloppu

Nyt varmasti odotatte, että mitähän jännää on tapahtunut, kun kerran oli harvinainen viikonloppu. No sellaista, mikä on monelle ihan normaalia, perus perheen viikonloppu. Meille se on harvinaisuus, kun mieheni on kotona talvella lauantaina. Mutta tänä viikonloppuna saimme viettää liigattoman viikonlopun, ei lätkää, paitsi pleikkarista. :D Itse sain kääntää vaihdetta vähän vapaalle (=salia, siivousta, kahvihetkeä..), koska ei tarvinnut kellottaa päivän aikataulua niin tarkkaan. Sain reenailla oman maun mukaan molempina päivinä. Sain siivota; se on kivaa, kun sen saa tehdä rauhassa, ilman että saa pelätä milloin itkuhälytin pärähtää tai ämpäri kaatuaa lattialle. Herkuteltiin ymym. Eli ihan perus settiä monelle. Mutta itse nautin suunnattomasti, koska yleensä viikonloput ovat täysin minun harteilla, mies poissa pelistä tai siis oikeastaan juurikin pelissä.  

Sunnuntain ystävänpäivää sain juhlia aamulla pitkillä yöunilla (herätys vasta klo 6.45). Sillä välin mun miehet oli askarrelleet minulle kortin. Hyvin ehtivät, kun Murunen oli herännyt 5.30. Ai niin ja kukkiakin sain niinkin romanttisesti Prisma-reissulla: "haluutko ystävänpäiväkukkii, ota tosta." :D


Lauantaina kävin juoksemassa ja sunnuntaina aamupuntilla. Aamusali on vaan mitä parahinta. Vetäsin viikon kolmannen jalkatreenin. On pitänyt vähän treenata "varastoon". 

Jalkasetti sisälsi:
  1. Smithissä askelkyykkyjä
  2. Jalkaprässi; kapea ja leveä
  3. Taljassa aasinpotkut
  4. Taljassa jalan loitonnus
  5. Taljassa etukyykky (en tiedä liikkeen oikea nimeä) 
  6. ..vatsaliikkeitä
Treenin jälkeen jouduin tyytymään protskupatukkaan, koska palkkari on alkanut saamaan aikaan allergiaa minulla. Pitäisi löytää taas uusi.


Viikonloppuna on tuiskuttanut kovasti lunta. Joten Murunen on päässyt lempipuuhiin. Hän tekee aina "hommii, umihommii". Ja mikäs sen huikeampaa, kun sai vielä kolata meidän reilun kokoista etupihaa istumalla isin kolan kyydissä. Lumet kasattiin pulkkamäeksi. Ja meni lujaa.. :)


Minäkin pääsin treenin lisäksi toisiin aika lempipuuhiin,  siivoamaan kunnolla ja rauhassa. Siisti koti, parempi mieli. Tuo sanonta pitää niin täysin paikkansa. Itse olen ainakin paljon paremmalla tuulella, kun koti on siisti. Ja tällä hetkellä se on. I Like it! :)


Miehen päikkäripuuha tänään..pleikkaria.


Sunnuntaina kävimme Veturissa ostamassa ale-hanskoja. Mukaan tarttui myös "KooKoo hanskat ja pipo" ts. Reiman teddy-rukkaset ja Maximon pipo. Itselleni löysin paidat ja housut. 



Molempina iltoina herkuttelimme Murusen käytyä yöunille. En ihan hetkeen muista sipsejä mussutelleeni. Oli hyvää! 


Sunnuntai-illan kruunasi sauna. Tein kaiken maailman kauneushoidot ja pömpötykset. Nyt pitäisi olla akut ladattu tulevaa aikalaisen rankkaa viikkoa varten.




Oikein mukavaa tulevaa viikkoa teille kaikille!

<3 Henni






0 kommenttia:

Lähetä kommentti