Vähän ehkä tylsä aihe, mutta
ollaanpa sitten tylsiä. :D Tämä FITNESS on nyt niin pinnalla,
tuntuu että joka toinen salilla kävijöistä treenaa joihinkin
kisoihin tai ainakin on haaveena kisat. Se fitnesshän ei ole pelkkä
se treeni, vaan siihen kuuluu paljon muutakin, mm. ruokailu on niin
millin tarkkaa. Myönnän, että vielä ennen lasta itsellänikin
paloi pienoinen kipinä lajia kohtaan, mutta nyt elämässä on
toiset prioriteetit. En edes tiedä voiko se kisaan treenaminen
oikeasti olla nautinnollista?! No, on tai ei, nyt pohdin miksi minä
oikeastaan treenaan aika tiukalla kurilla, vaikka en olekaan kisoihin
menossa. Mietin, että treenaanko minä ihan ilman päämäärää
sitten? Koska ainakin tuo fitness on kaukana itsestäni; Sillä syön
juuri mitä haluan, onneksi haluan syödä suht terveellisesti. Lepoa
saan aivan liian vähän, toki nukkuisin enemmän, jos se olisi
meillä mahdollista. Ainut mikä viittaa siihen suosittuun
fitnesskiSSailuun on se, että käyn salilla todellakin
säännöllisesti. Makso mitä maksoi. Välillä maksaa siskolleni
lapsenvahtipalkaksi vaatteen ja välillä miehelleni
broileripiirakan. :D Mutta ne on halpa hinta siitä, että saa
endorfiinit kohdilleen ja vähä jotaa muutakin kohdilleen tai
ainakin sinne päin.
Olen sanonut treenamisen olevan
”henkireikäni” arjen keskellä. Salille menen, olen väsynyt tai
en. Välillä rakkaan poikani aikaan saaman todella katkonaisen yön
jälkeen, on mietittävä kaks kertaa pystyykö treeniä tehdä.
Yleensä vastaus on pystyy. Sillä treenin jälkeen olo on vaan niin
paljon energisempi. Enkä ole kiukkuinen kuten lähtiessäni
hikoilemaan. Siksi miehenikin tiukasta liigan peliohjelmasta huolimatta
löytää jonkin rakosen, jolloin pääsen salille tai vähintään
juoksemaan. Vähän jännittää miten aikataulut antaa periksi
työelämään lähtiessäni. Mutta se ei onneksi ole ihan tämän
päivän murhe. Ja uskon, että kyllä jokin rako löytyy, vaikkakin
varmasti paljon haastavampaa.
Mutta mikä on se mun tavoite, eikö
ole hullua treenata ilman tähtäintä? Tai mulla on tähtäin, jos
se voi olla: ”läpi elämän kunnossa”. Aina löytyy eri
osa-alueita, joita kehittää..milloin peppu (lue aina peppu),
milloin anaerobinen kestävyys... Ja siten saatan asettaa
pikkutavoitteita. Mut mitään lopputavoitetta ei ole. Välillä
treenaan vaan pelkän mielenterveyden takia, mieli on niin paljon valoisampi treenin jälkeen ja treenatessakin. Ja tärkeintä minusta on
se, että tämä 5 x viikossa treenaminen on kivaa. Ja mielestäni
saan olla onnellinen, että mulla on elämässä tuo ”henkireikä”.
Ylpeä olen myös siitä, että olen lapsen saannin myötä jaksanut
lähteä huolehtimaan itsestänikin salille, lenkille, jumppaan.
Sillä tämä taival Murusemme kanssa ei varmasti kuulu helpoimpaan
lapsiperhearkeen. Silti liikunta on pysynyt mukana joka viikko.
Musta oiskin ihan huikeeta, jos
kohtalontoveriäidit ja toki muutkin hiffais kuinka toi liikunta
voittaa suklaan (melkein aina)! ;) Eikä silti päätavoite tarvi
olla fitnesstsubu! <3
0 kommenttia:
Lähetä kommentti