sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Miksi treenaan ilman fitness-villitystä?

Vähän ehkä tylsä aihe, mutta ollaanpa sitten tylsiä. :D Tämä FITNESS on nyt niin pinnalla, tuntuu että joka toinen salilla kävijöistä treenaa joihinkin kisoihin tai ainakin on haaveena kisat. Se fitnesshän ei ole pelkkä se treeni, vaan siihen kuuluu paljon muutakin, mm. ruokailu on niin millin tarkkaa. Myönnän, että vielä ennen lasta itsellänikin paloi pienoinen kipinä lajia kohtaan, mutta nyt elämässä on toiset prioriteetit. En edes tiedä voiko se kisaan treenaminen oikeasti olla nautinnollista?! No, on tai ei, nyt pohdin miksi minä oikeastaan treenaan aika tiukalla kurilla, vaikka en olekaan kisoihin menossa. Mietin, että treenaanko minä ihan ilman päämäärää sitten? Koska ainakin tuo fitness on kaukana itsestäni; Sillä syön juuri mitä haluan, onneksi haluan syödä suht terveellisesti. Lepoa saan aivan liian vähän, toki nukkuisin enemmän, jos se olisi meillä mahdollista. Ainut mikä viittaa siihen suosittuun fitnesskiSSailuun on se, että käyn salilla todellakin säännöllisesti. Makso mitä maksoi. Välillä maksaa siskolleni lapsenvahtipalkaksi vaatteen ja välillä miehelleni broileripiirakan. :D Mutta ne on halpa hinta siitä, että saa endorfiinit kohdilleen ja vähä jotaa muutakin kohdilleen tai ainakin sinne päin.

Olen sanonut treenamisen olevan ”henkireikäni” arjen keskellä. Salille menen, olen väsynyt tai en. Välillä rakkaan poikani aikaan saaman todella katkonaisen yön jälkeen, on mietittävä kaks kertaa pystyykö treeniä tehdä. Yleensä vastaus on pystyy. Sillä treenin jälkeen olo on vaan niin paljon energisempi. Enkä ole kiukkuinen kuten lähtiessäni hikoilemaan. Siksi miehenikin tiukasta liigan peliohjelmasta huolimatta löytää jonkin rakosen, jolloin pääsen salille tai vähintään juoksemaan. Vähän jännittää miten aikataulut antaa periksi työelämään lähtiessäni. Mutta se ei onneksi ole ihan tämän päivän murhe. Ja uskon, että kyllä jokin rako löytyy, vaikkakin varmasti paljon haastavampaa.

Mutta mikä on se mun tavoite, eikö ole hullua treenata ilman tähtäintä? Tai mulla on tähtäin, jos se voi olla: ”läpi elämän kunnossa”. Aina löytyy eri osa-alueita, joita kehittää..milloin peppu (lue aina peppu), milloin anaerobinen kestävyys... Ja siten saatan asettaa pikkutavoitteita. Mut mitään lopputavoitetta ei ole. Välillä treenaan vaan pelkän mielenterveyden takia, mieli on niin paljon valoisampi treenin jälkeen ja treenatessakin. Ja tärkeintä minusta on se, että tämä 5 x viikossa treenaminen on kivaa. Ja mielestäni saan olla onnellinen, että mulla on elämässä tuo ”henkireikä”. Ylpeä olen myös siitä, että olen lapsen saannin myötä jaksanut lähteä huolehtimaan itsestänikin salille, lenkille, jumppaan. Sillä tämä taival Murusemme kanssa ei varmasti kuulu helpoimpaan lapsiperhearkeen. Silti liikunta on pysynyt mukana joka viikko.

Musta oiskin ihan huikeeta, jos kohtalontoveriäidit ja toki muutkin hiffais kuinka toi liikunta voittaa suklaan (melkein aina)! ;) Eikä silti päätavoite tarvi olla fitnesstsubu! <3 



0 kommenttia:

Lähetä kommentti