keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Saanen fiilistellä kevätpihalla?


Jo pikkutytöstä lähtien olen ollut kova huseeraamaan pihalla pihaa laittaen sekä sisällä kotia sisustaen. En ymmärrä miten kovin vapaasti äitini antoi minun toteuttaa itseäni, vaikka ei varmastikkaan aina tykännyt luomuksistani. Pikkutytösä lähtien haaveilin omakotitalosta ja pihasta. Ja nyt minulla on ne haaveet toteutettu, omakotitalo ja oma piha, joita saa laittaa. Edelleen minulla on istutuksiin ja sisustukseen melkoisen vapaat kädet. Harvemmin perheemme miehet ottavat kantaa. ;) Pihassa meillä olisikin paljon laittamista, katsotaan mitä saadaan tänä kesänä valmiiksi. 

Suihkulähdepenkin laajennus suunnitelmissa.
Kevätkukkina toimivat tänä vuonna valkoiset orvokit. Valkoinen väri niin sisustuksessa kuin kukkasissakin miellyttää minua. Vaalea rauhoittaa. Vähän epäröin orvokkien ostamista, koska pelkäsin niiden vielä paleltuvan. MUTTA orvokit kestävät -7 asteen pakkasta, mikäli ne ovat märkiä. Puutarhuri kertoi myös sumuttaneensa kukkien pinnankin kosteaksi, niin tällöin eivät menehdy pakkasöissä. Joten huoletta vaan orvokkeja laittamaan. Kyllä ne saavat aikaan kevätfiiliksen, vaikka ulkona olisikin vähän viileämpi sää. Tai ainakin tuovat silmäniloa.







Tämä kesä mennään vielä meri-teemalla, joka muuten olikin mieheni idea, kyllä, ellen kesän aikana pääse toteuttamaan toisen tyylistä terassisisustusta. Ja tuo alapuolella oleva korkinavaaja on myös perheenpään löytö. 


Seuraavassa kuvassa olevalle saunanterassille minulla on suunnitelmia, laajennusta ym. Voi kun ainakin jokin niistä suunnitelmista toteteutuisi, ainakin lankkupenkki pöytäryhmän tilalle. 


Murunen on myös hyvin innokas pihanlaittaja. Ainakin hän muistaa kukkienkastelun joka ulkoilun päätteeksi. Äitin tarkka apuri. 




Hyvät lukijat, ei muuta kuin orvokkeja ostamaan. Eivät palellu, kestävät sen -7 asteen kosteina! :)


T. Kukkahöperö






0 kommenttia:

Lähetä kommentti